RESTO

RESTO 23

Vuoden 2023 Restokisat lähestyvät kovaa vauhtia ja tänä vuonna ne järjestetään 14.-16.3. Tampereella! Kisat kulkevat epävirallisesti nimellä Tamperesto ja teemana toimii yhdessä, vastuullisesti, kehittyen eli slogan onkin Together, Responsibly, EvolvingKisat järjestää Tampereen Ammattikorkeakoulun palveluliiketoiminnan kolmannen vuoden opiskelijoista koostuva tiimi yhdessä ohjaavien opettajien kanssa. Yhdessä tekeminen korostuu myös järjestämisessä, sillä kaikkeen tekemiseen otetaan aktiivisesti mukaan kaikkien vuosikurssien restonomiopiskelijoita! 

Yhdessä onnistumme parhaiten!

 

Ilmoittautuminen kisoihin alkaa aivan kohta, joten sitä ennen kannattaa tsekata alta video miksi juuri nyt on hyvä lähteä mukaan kisailemaan!


Nähdään Tampereella maaliskuussa!

AIKAA RESTOKISOIHIN 2023!

  • 00Days
  • 00Hours
  • 00Minutes
  • 00Seconds

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.